Siirry sisältöön

Ilmoitus elintarvikehuoneistosta

Elintarvikehuoneistolla tarkoitetaan mitä tahansa rakennusta tai huoneistoa tai niiden osaa tai muuta ulko- tai sisätilaa, jossa myytäväksi tai luovutettavaksi tarkoitettuja elintarvikkeita säilytetään, kuljetetaan, pidetään kaupan, tarjoillaan tai käsitellään. Elintarvikehuoneistoja ovat esimerkiksi ravintolat, päivittäistavaramyymälät, kioskit ja leipomot.

Tee ilmoitus uuden elintarvikehuoneiston avaamisesta tai jos elintarvikehuoneiston nykyiseen toimintaan tulee olennaisia muutoksia.

Muutos voi olla esimerkiksi asiakaspaikkojen lisääntyminen, ruoan valmistuksen monipuolistuminen tai huoneistoon tehtävät rakenteelliset muutokset.

Ilmoitusvelvollisuus koskee myös uusia liikkuvia eli siirrettäviä elintarvikehuoneistoja, kuten esimerkiksi liikkuvaa kioskia, myyntiautoa, telttakatosta, kojua tai muuta liikkuvaa laitetta.

Ilmoitus elintarvikehuoneistosta pitää tehdä myös ruoka-aputoiminnan aloittamisesta, mikäli toiminta on säännöllistä ja elintarvikehuoneistossa käsitellään helposti pilaantuvia elintarvikkeita.

Ylä-Savon ympäristöterveystarkastajat toimivat valvontaviranomaisina Iisalmen, Kiuruveden, Pielaveden, Sonkajärven ja Vieremän alueella.

Tee ilmoitus Ruokaviraston sähköisessä Ilppa- ilmoituspalvelussa tai kirjallisena elintarvikehuoneiston sijaintikunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle.

Ilppa -ilmoituspalvelun kautta tehtävää ilmoitusta varten tarvitset Suomi.fi -palvelun valtuudet. Lisätietoa Ilppa - ilmoituspalvelun käytöstä löydät Ruokaviraston verkkosivuilta.

Maksu perustuu Iisalmen kaupunginhallituksen hyväksymään taksaan.

Verkkoasiointi

Elintarvikehuoneistoilmoitus

Ilmoita tällä lomakkeella elintarvikehuoneistosta.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Ilmoitus liikkuvasta elintarvikehuoneistosta

Ilmoita tällä lomakkeella liikkuvasta elintarvikehuoneistosta.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

ilppa

Ilmoitat elintarvike- ja terveydensuojelulain mukaisen toiminnan aloittamisesta, olennaisesta muuttamisesta, lopettamisesta ja toimijan vaihtumisesta

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Toimijan tiedotus uudelle paikkakunnalle liikkuvasta elintarvikehuoneistosta (ilmoitus)

Toimijan tiedotus uudelle paikkakunnalle liikkuvasta elintarvikehuoneistosta (ilmoitus) myynti esim. torilla

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Puhelinasiointi

Ylä-Savon ympäristöterveystarkastajat

Ylä-Savon ympäristöterveystarkastajien yhteystiedot

Lisää tietoa
Puh. +358 40 0144462 Puh. +358 40 0144461 Puh. +358 40 0144460 Puh. +358 40 0940344

Linkit

Ympäristöterveysvalvontapalveluiden verkkosivu

Ympäristöterveysvalvontapalveluiden verkkosivut sisältävät ympäristöterveysvalvonnan palvelut tehtävittäin, lomakkeita sekä linkkejä.

Lisää tietoa
Avaa linkki

Liittyvät palvelut

Elintarvikehuoneiston hyväksyminen laitokseksi

Katso tiedot

Ilmoitus alkutuotantopaikasta

Katso tiedot

Ilmoitus elintarviketoiminnasta

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut