Maatalous jakaantuu kahteen osaan, karjatalouteen ja maanviljelyyn. 1500-luvulla peltoviljely oli hyvin vähäistä.

Karjatalous

Karjataloudella oli huomattava merkitys kiuruvetisten elämässä jo 1500-luvulta lähtien. Karjamäärät tosin eivät olleet kovin suuria. Vuonna 1562 Kiuruvedellä oli 19 lehmää ja viisi vuotta myöhemmin 27. Pienestä alkoi tuolloin maitopitäjän maine. Vuonna 1624 Kiuruvedellä oli jo 140 lehmää. 1800-luvun lopulla Kiuruvesi nousi jo maineeseen maatiaiskarjallaan, "Kiuruveden lehmärodulla". Puheet todellisesta maitopitäjästä eivät siis ole liioiteltuja.

Seuraavassa asetelmassa näkyy Kiuruveden eräiden kylien lehmämäärä noin vuonna 1800.

(Tilasto on varsin puutteellinen, mutta siinä on Kiuruveden tärkeimmät maanviljelysalueet.)

Kaskiviljely oli uudenajan alussa savolaisen talouselämän perustana. Kaskiviljely oli nimenomaan itäsuomalainen maanviljelyn muoto. Kiuruvedellä ja yleensäkin uudisasutusalueilla kaski tehtiin ns. huhtakaskena. 1890-luvun vaihteesta lähtien kasken merkitys väheni jyrkästi. Kaskiviljelyn lopettaminen merkitsi peltoviljelyn ja peltoheinän lisääntymistä sekä siirtymistä kohti karjatalousvaltaista maataloutta.

Kaskiviljely hävitti Kiuruveden metsiä runsaasti vielä 1800-luvun puolen välin jälkeen. Kaskimailla pystyttiin kasvattamaan ainoastaan pientä puuta. Järeämmät puuttuivat kokonaan ja polttopuustakin saattoi olla pulaa. Metsän vähäisyyden toisena syynä 1890-luvulta lähtien oli metsien myynti. Erityisen vaikea tilanne oli läänin pohjoisosassa. Kiuruvedelläkin oli monella tilalla puutetta jopa kotitarvepuista.

Metsästä saadut tulot olivat kuitenkin tärkeitä. Kun sahateollisuuden puunhankinta lisääntyi, nousivat metsät arvoon arvaamattomaan. Metsästä saatuja varoja käytettiin myös viljanviljelyyn ja karjatalouden uudistamiseen. Ostettiin heinänsiementä ja kyntövälineitä, rakennettiin navettoja. Metsätuotteiden hinta vaihteli vuosittain. Seuraavassa asetelmassa on metsätuotteiden keskihinta Kiuruvedellä vuonna 1880.