Suuret nälkävuodet olivat seurausta peräkkäin sattuneista, erittäin huonoista satovuosista. Vuodet olivat poikkeuksellisen kylmiä, talvet olivat pitkiä ja kesät liian lyhyitä viljelyyn. Siemenviljaa tuotiin paljon muilta paikkakunnilta, mutta keväällä 1865 siemenvilja ei ehtinyt Kiuruvedelle ajoissa, joten kylvö myöhästyi. Vilja ei ehtinyt kypsyä ja halla tuhosi sadon alavilla mailla. Seuraava talvi oli harvinaisen ankara ja pitkä: talvi jatkui vielä toukokuussa myöhästyttäen kevätkylvöä hurjasti. Alkoi kilpajuoksu aikaa vastaan. Myöhäinen kylvö tarkoitti sadon kypsymisen viivästymistä pitkälle syksyyn, jolloin kelien viileneminen voisi haitata sadon kypsymistä.

Syyskuun alussa tulivat hallayöt, jotka tuhosivat vielä kypsymättömän sadon ennen näkemättömässä laajuudessa.

Kirkkokadun varteen, Kiurujärven rannalle on pystytetty vuonna 1955 Nälkään kuolleiden muistomerkki. Muistolaattaan on kaiverrettu teksti: "Tässä lepäävät suurina hallavuosina 1867-1868 nälkään sortuneet korvenraivaajat". Perimätiedon mukaan muistomerkin alle ja sen ympäristössä oleviin joukkohautoihin on haudattu kaikkiaan 1 200 vainajaa, joista 500 arvellaan olevan kiuruvetisiä. Suurimman osan haudatuista uskotaan olevan kotoisin Pohjois-Suomesta ja Pohjanmaalta. Nälän ajamina he olivat lähteneet etsimään leipää ja työtä Savosta.

Lähde: Leinonen, M. 2008. Kun Leipä oli toisen aitassa - Elämä Kiuruvedellä suurina hallavuosina 1866 - 1868