×

Tietopyynnöt Kiuruveden kaupungille

Jokaisella on viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, 9 §) mukaisesti oikeus saada tieto viranomaisen julkisesta asiakirjasta. Tietopyynnön voi esittää suullisesti tai kirjallisesti. Julkista asiaa/asiakirjaa koskevan tietopyynnön voi tehdä sähköisellä lomakkeella tai tulostaa sen ja toimittaa kirjaamoon, josta ne ohjataan edelleen asiasta vastaavalle viranhaltijalle tai toimialueelle. Kiuruveden kaupungin hallintosäännössä on määritelty, kuka päättää viranomaisen asiakirjan antamisesta. Keskusarkisto vastaa arkistossa säilytettävään aineistoon kohdistuvasta tietopalvelusta.

Julkisuuslain mukaan tietopyyntö tulee yksilöidä mahdollisimman tarkasti. Pyynnöstä tulee käydä ilmi, mitä tietoa tai asiakirjaa se koskee. Rajoittamaton tietopyyntö ei vastaa julkisuuslain vaatimuksia. Jos tietopyyntö koskee julkista asiakirjaa, ei tietopyyntöä tarvitse perustella eikä tiedon pyytäjän tarvitse kertoa nimeään eikä sitä, mihin tietoa käytetään. Asianosaisena on oikeus saada tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn.

Viranomaisten asiakirjojen salassapito perustuu aina lakiin tai lain nojalla annettuun määräykseen. Pyydettäessä tietoa salassa pidettävästä tai henkilötietoja sisältävästä asiakirjasta tulee tietopyyntö perustella, tehdä kirjallisesti sekä ilmoittaa tietojen käyttötarkoitus ja asiakirjan suojaustapa. Edellä mainittujen tietojen luovuttaminen edellyttää myös tietopyynnön esittäjän henkilöllisyyden varmistamista/tunnistamista. Salassa pidettäviä tietoja koskevat pyynnöt ratkaistaan aina tapauskohtaisesti.

Kun vain osa asiakirjasta on julkinen, pyydetty tieto annetaan asiakirjan julkisesta osasta niin, ettei salassa pidettävä osa paljastu.

Asiakirjoja voi pyytää nähtäväksi sähköpostitse, puhelimitse, kirjeitse tai itse paikalla käyden, tai sähköisesti tietopyyntölomakkeella. Toivomme tietopyyntöä ensisijaisesti lomakkeilla. Lomakkeet ovat tietoturvallisia ja niiden sisältämä tieto liikkuu suojatussa yhteydessä. Lomakkeiden käyttäminen nopeuttaa tietopalvelua.

Ohjeet tietopyynnön tekemiseen

Tietopyyntölomakkeet

Jos tietopyyntösi koskee kokonaan julkista asiakirjaa, sinun ei tarvitse perustella pyyntöäsi eikä kertoa, mihin tietoa käytetään. Käytetään lomaketta ”Tietopyyntö julkisesta asiakirjasta”:

Jos tietopyyntösi koskee salassa pidettävää asiakirjaa tai asiakirjoja, joista tieto voidaan luovuttaa vain tietyin edellytyksin (esim. päättötodistukset, oppilaskortit), sinun on ilmoitettava tietojen käyttötarkoitus ja todistettava henkilöllisyytesi. Lomakkeen täyttäminen edellyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista Suomi.fi-palvelun kautta. Varaathan käyttämäsi tunnistusvälineet valmiiksi (mobiilivarmenne, verkkopankkitunnukset tai varmennekortti) lomakkeen täyttöä varten. Käytetään lomaketta ”Tietopyyntö vahvalla tunnistautumisella”:

Tietopyynnön voi toimittaa suoraan myös Kiuruveden kaupungin kirjaamoon, josta se ohjataan käsittelyyn oikealle taholle:

  • Suositus on, että yksittäisiä viranhaltijan/työntekijän sähköpostiosoitteita ei käytettäisi virallisessa asioinnissa.

Kiuruveden kaupunki / kirjaamo

Kirjaamo sijaitsee kaupungintalon infopisteen yhteydessä.

Käyntiosoite
Harjukatu 2, 74700 Kiuruvesi

Avoinna
ma – pe klo 13.00–15.00

Postiosoite
PL 28, 74701 Kiuruvesi

Puhelinvaihde
040 670 7097
ma-pe klo 9.00–11.30 ja klo 12.30–15.00

Sähköposti
kirjaamo@kiuruvesi.fi

Suojaamattomalla sähköpostilla ei tule lähettää salassa pidettäviä tietoja sisältävää tietopyyntöä. Kaupunki voi pyytää myös muita lisätietoja, jos niitä tarvitaan tietojen luovuttamisen edellytysten selvittämiseksi. Tiedon luovuttamisesta voidaan myös kieltäytyä, jolloin kieltäytymiselle tulee antaa lakiperusteinen syy ja informoida, että asiasta voidaan pyydettäessä tehdä valituskelpoinen päätös. Muutosta päätökseen haetaan suoraan hallinto-oikeudesta.

Tieto julkisesta asiakirjasta annetaan mahdollisimman pian, viimeistään kahden viikon kuluessa tietopyynnön saapumisesta. Jos asian käsittely ja ratkaisu vaativat erityistoimenpiteitä tai tavanomaista suuremman työmäärän, tieto julkisesta asiakirjasta annetaan tai asia ratkaistaan viimeistään kuukauden kuluessa tietopyynnön saapumisesta.

Asiakirjan tyypistä ja tietopyynnöstä riippuen kaupunki voi luovuttaa pyydetyt tiedot suullisesti, sähköisesti, postitse tai paikan päällä käyden ennalta sovittuna ajankohtana. Tietopyynnöstä voidaan periä erillinen taksan mukainen maksu. Pyydämme tarvittaessa tarkempia henkilötietoja laskutusta varten.